Yhteys itseesi

Mä olen maalta kotoisin ja mulla oli aina pienenä mahdollisuus kirmailla isolla takapihalla, käydä kesäisin läheisessä lammessa uimassa ja talvella puolestaan hiihtää peltoon tehdyllä ladulla.  Poimia metsässä tuoreita mustikoita ja noukkia mullasta loppukesän aikaan satokauden antimia.  Pyöräillä metsätiellä auringon laskiessa puiden taakse ja kesän hiipuessa nuuhkia tuulesta sen haikeita jäähyväisiä.  Käyskennellä metsän keskellä vailla suuntaa antaen luonnon päättää askelteni määränpään. Nuorempana nämä mahdollisuudet tuntuivat tietenkin itsestäänselvyyksiltä, olivathan ne nenäni edessä kaiken aikaa. Aikuisiällä muutin asumaan kaupunkiin ja vaikka nuoruudenhuumassa asfalttiviidakko ruokki omaa egoani hetken, löysin kuitenkin pian itseni kaipaamasta luonnonrauhaa. Mä olen nyt jo yli 5 vuotta asunut Saksassa, Hampurissa, jossa asukasluku on melkein 2 miljoonaa. Hampuri on toki melko vihreä kaupunki, mutta silti kaupunki. Täällä mulla ei ole ...

Mä olen jo pitkään haaveillut salaa mielessäni alkavani kirjoittaa jotain. Kirjoittaa ihan mitä vaan. Oli se sitten kirja, blogi tai vaikka vapaakirjoittamisen muoto ihan vaan omaan muistivihkoon ilman että kukaan sitä ikinä näkee. Tai että vaikka piirtäisin.  Kunhan saisin jotain  konkreettista aikaan ruokkimaan nälkäistä luovuuttani. Tosiasiassa kyse ei ole laiskuudesta vaan välttelystä.  Miksi mä sitten toimin näin? Tai pikemminkin en toimi?  Mikä saa aikaan sen, ettei anna itselleen edes mahdollisuutta? Syypää on yksinäinen ja turvaton pieni olento sisälläni. Se elää meissä kaikissa. Ja sen nimi on Pelko. Pelon tavoin myös perfektionismilla on monia muotoja. Joskus se voi auttaa sisun tavoin jaksamaan vielä vähän parempaan tulokseen. Joskus se voi kummitella jälkikäteen korviin kuiskutellen: ”mikset sä toiminut siinä tilanteessa paremmin?”. Pahin perfektionismin muto on jo ennakkoon pelko siitä, ettei tee kaikkea täydellisesti. Että epäonnistuu jossain...