ALOITTAMISEN PELKO JA AJATUKSIA TÄYDELLISYYDESTÄ

Mä olen jo pitkään haaveillut salaa mielessäni alkavani kirjoittaa jotain. Kirjoittaa ihan mitä vaan. Oli se sitten kirja, blogi tai vaikka vapaakirjoittamisen muoto ihan vaan omaan muistivihkoon ilman että kukaan sitä ikinä näkee. Tai että vaikka piirtäisin.  Kunhan saisin jotain  konkreettista aikaan ruokkimaan nälkäistä luovuuttani. Tosiasiassa kyse ei ole laiskuudesta vaan välttelystä.  Miksi mä sitten toimin näin? Tai pikemminkin en toimi?  Mikä saa aikaan sen, ettei anna itselleen edes mahdollisuutta?

Syypää on yksinäinen ja turvaton pieni olento sisälläni. Se elää meissä kaikissa. Ja sen nimi on Pelko.

Pelon tavoin myös perfektionismilla on monia muotoja. Joskus se voi auttaa sisun tavoin jaksamaan vielä vähän parempaan tulokseen. Joskus se voi kummitella jälkikäteen korviin kuiskutellen: ”mikset sä toiminut siinä tilanteessa paremmin?”. Pahin perfektionismin muto on jo ennakkoon pelko siitä, ettei tee kaikkea täydellisesti. Että epäonnistuu jossain. Että nolaa itsensä.

Tunnistan itseni.

Aina pitäisi olla suorittamassa. Surullisen harvoin on miitä hetkiä jolloin vilpittömästi nauttii  jutuista miettimättä ”teenkö mä tän myt oikein?”. On vaikeaa heittäytyä. On vaikeaa uskoa näkymättömään turvaverkkoon, joka sinkoisi meidät pehmeästi takaisin maantasalla. Pelottaa.

Kun ensin tunnistaa omat kaavansa, vasta sen jälkeen voi opetella niitä muovaamaan. Jos on koko elämänsä suorittanut ja selviytynyt kuin viidakon läpi halkien tiikeri kintereillään niin SAAKIN VÄSYTTÄÄ. On ilmiselvää,  että voimavarat ovat lopussa jos kokee elämän hiirenloukkuna.

Miksi me sitten kokoajan painetaan niska limassa jos me kerran paletaan loppuun? Liian usein me huomaamattamme keskitytään elämään omaa elämäämme muiden kautta. Suuri osa meistä on kroonisia mielyttäjiä, jotka konfliktin pelossa ensisijaisesti pyrkivät toimimaan muiden toivomalla tavalla, samalla hyläten oman totuutensa.

Äärimmäiseen perfektionismiin taipuvainen ihminen ei ainoastaan pyri maksimaaliseen suoritukseen kaikessa mitä tekee vaan myös usein pyrkii luomaan  itsestään täydellisen kuvan muille.

 Mutta arvaaa mitä? Mulla on hyviä uutisia.

Täydellisyys on illuusio.

Se on jokaisen itsensä luoma käsitys siitä miltä asioiden meidän mielestä pitäisi näyttää, tuntua,  kuulua tai maistua. Ja jos se on jokaisen itsensä päätettävissä niin silloin sä voit itse määritellä oman merkityksen siitä mikä on täydellistä. Voi vaikka olla, että sulle täydellinen merkitseekin sitä että sä  teet asiat arvojesi mukaisesti. Tai niin että se tuo sisäistä onnellisuutta.. Täydellisyyden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että teet kaikem hampaat irvessä toivoen, että se samlla vastaa jonkun toisen kuvaa ja käsitettä täydellisyydestä. Mä pyrin nykyään tekemään asiat niin, että ne sydänjuuriani myöten tuntuvat hyvältä ja oikelta sielussani.

Tämä ajattelutapa on tuonut armollisuutta elämääni. Välillä pelottaa mutta niinä hetkinä pyrin antamaan rakkautta juuri sille osalle itseäni, jota pelottaa. Kuuntelen rauhassa pelkoni välittämän viestin ja sen jälkeen hellin ja lohdutan: ”Mä ymmärrän miksi susta tuntuu tältä, mutta ei mitään hätää. Mä pidän sua kädestä kiinni tai  sä voit vaikka ottaa ihan rauhassa torkut. Mä peittelen sut täkin alle ja paijaan sun hiuksia”.

Mulle avautui tämän kirjoituksen myötä henkilökohtainem oivallus: Rohkeus ei automaattisesti vaadi toimimaan itseään vastaan. Sen sijaan pelkojesi rohkea kohtaaminen pyytää voimakseen sisäistä rakkautta. Voit toki käydä taistoon pelkoasi vastaan, mutta taistelu on uuvuttavaa. Sen sijaan voi luottaa omaan herkkyyteesi ja rakastaa myös varjopuoliasi. Voit olla rehellinen itsellesi ja kuunnella kehoa ja mieltäsi. Voit vastata pelkosi tuomaan viestiin rakkaudella ja armollisuudella. Voitte kulkea yhdessä niin, että kummankaan ei tarvitse olla yksin.

Tässä ihan vaan muutamia henkilökohtaisia  ajatuksia perfektionismin tuomista peloista ja miten oma ajattelutapa muokkaa omaa kokemusta.  Mä itse annoin tänään sisäiselle pelolleni ison halin, siitä todisteena tämä ensimmäinen blogipostaus.

Olkaa itsellenne armollisia